En ole kirjoittanut tiistain jälkeen. En ole jaksanut ja pääsiäisen pyhitin lasten kanssa olemiselle. Tiistainen käynti lasten psykiatrisella osoittautui tosi vahvaksi pettymykseksi. Meillä oli lääkärin kanssa tosi vahvasti erilainen näkemys asioista ja lisäksi käynnillä keskityttiin mielestäni ihan liikaa minun, Miehen ja Rakkaan asioihin. Tuntuu vähän siltä, ettei olisi pitänyt puhua koko asiasta. Tuntui kuitenkin tärkeältä puhua, kun Rakas on kuitenkin avoimesti osa meidän perhettä. Tänään mietin tuota käyntiä taas. Osittain siksi, että Mies otti aamulla psykiatrisen numeron ilmoittaakseen, että me emme tule enää. Emme yksinkertaisesti jaksa tätä taistelua, jossa olemme saaneet vain ison määrän pahaa mieltä. Sanoin Miehelle, että ehkäpä oikeasti on parempi käyttää tämä taisteluun käytetty energia siihen, että saisimme tytölle paremman olon. 1,5 vuotta tässä on nyt taisteltu, eikä mitään apua ole saatu. Ja minä kun halusin antaa tytölle paremmat lähtökohdat kuin itselläni on ollut.

En tiedä pitäisikö mun kommentoida noita keskusteluja, joita tähän blogiin on linkitetty. Mua jotenkin jaksaa huvittaa ne suuresti. Yhtäläisyydet kyllä löytyvät, mutta entä ne eroavaisuudet? En minä nyt mikään klooni sentään ole. Ainakaan tietääkseni :D.

Rakas oli täällä pääsiäisen. Oli ihana viikonloppu muuten, mutta sainna lopuksi aikaiseksi aikamoisen kriisin. Erot ovat aina vaikeita. Sen huomaa miten lähtöpäivänä heti aamusta alkaa surra, että toinen menee pois. Toivoisin kovin, että voisimme olla aina yhdessä. Mutta eipä se taida tähän yhteiskuntaan oikein sopia.

Aloittaessani tämän blogin kirjoittamista, ajattelin, että kirjoitan aina liuskan verran aamuisin ajatuksia ylös. Tänään ei ilmeisesti ole ajatuksia. Nukuin taas viime yönä tosi huonosti ja nyt väsyttää. Taidan aloittaa koulutehtävien ihmettelyn.